Arjen paluu

1 Tam

Ikkunalaudalla on ikuinen kesä. Jouluruusu puskee uutta versoa.

Hyasinttien tuoksu vie lapsuuteen. Tänä vuonna löytyi vain vaaleanpunaisia vaikka olisin halunnut sinistä.

Wieinin filharmonikkojen uudenvuoden Strauss-konsertin balettiosuus

Sade on ropissut ikkunaan koko päivän, valkoisesta satumaisemasta on tullut likaisen harmaa, jalkakäytävät pelkkää jäätä ja vettä. Kuin alleviivaten arjen paluuta. No, toisaalta olen saanut jo osuuteni kynttilöiden lepatuksesta, hämärässä tunnelmoinnista. Suklaatakaan en saa enää kurkusta alas. Joulu ja loma ovat tehneet tehtävänsä. Nyt tekisi mieli repäistä ikkunat auki, saada valoa ja raikasta ilmaa. Huomenna on edessä paluu töihin ja arkeen, eikä se tunnu pahalta, vaikka sunnuntaiahdistus vähän kuristaakin, ja ajatukset ovat jo töissä. (Ja vähän niitä on pitänyt jo tehdäkin.) Arjellakin on onneksi tarkoituksensa.

En tee uudenvuodenlupauksia, minulla uudet alut eivät kulje kalenterin mukaan. Parempi ihminen voisi toki aina olla ja elämäkin voisi olla toisenlaista. Se on tehtävä, mitä voi, mutta kaikkeen ei kuitenkaan voi itse vaikuttaa. Olen vain kiitollinen siitä kaikesta, mikä on hyvin.

Ikkunalaudalla jouluruusu kasvattaa uusia versoja kuihtuneiden tilalle. Kyllä tämä tästä.

Olen lukenut loppuun syksyllä aloittamiani romaaneja, kun mitään ei ole aiemmin ehtinyt eikä jaksanut. Uusi tuttavuus on ollut tähtieteen professorin Esko Valtaojan Kaiken käsikirja (Ursa), eli mitä jokaisen tulisi tietää maailmasta, ihmisestä ja hengestä. Filosofista pohdintaa, joka todella haastaa ajattelemaan. Vai mitä sanotte kirjan aloituslauseesta?
”On ihan mahdollista, että todellisuus on olemassa. Mutta kukaan ei ole vielä onnistunut todistamaan sitä.”

Advertisements

Yksi vastaus to “Arjen paluu”

  1. Karusellissa 1.1.2013 klo 22.31 #

    Jostain syystä kuvien kuvatekstit eivät enää näy kuvien päällä hiiren vienillä, vaikka ne olen sinne syöttänyt (kuvien syöttö on muutenkin muuttunut), joten selvennykseksi kerrottakoon tämä: kolmas kuva on otettu televisiosta Wienin filharmonikkojen uudenvuoden Strauss-konsertin balettiosuudesta. Minusta on tärkeää mainita tämä – kuva ei siis ole mistään vohkittu:) Olen aika tarkka näiden tekijänoikeusasioiden suhteen. Niinpä kauhistuttaa, miten huolettomasti blogosfäärissä rikotaan usein tekijänoikeuksia käyttämällä luvatta muiden kuvia. Onkohan näille bloggaajille tullut ikinä mieleen, että kuvaajilla/kuvien tekijänoikeuksien omistajilla olisi täysi oikeus lähettää heille lasku kuvien käytöstä. Se, että kuva on netissä, ei tee siitä yleistä omaisuutta.

    No, se siitä saarnasta. Muutoin tuon uudenvuoden konsertin katsominen on sellainen nostalgiajuttu – kuulunut uudenvuodenpäivän perinteisiin lapsuudesta asti. Lapsuuden nostalgiaa on myös hyasinttien tuoksu. Ehdoton joulun tuoja. Kukkivat vain liian nopeasti nykyajan lämpimissä asunnoissa. Jo toiset menossa. Nyt jouduin tyytymään vaaleanpunaiseen, vaikka sininen hyasintin pitäisi olla.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: