Miten paljon muistaisimme ilman valokuvia? Olisiko lapsuus vain välähdyksenomaisia tunnelmia, tuoksuja ja värejä, jos kuvia ei olisi? Muistaisinko minä niitä hiekkalaatikkoleikkejä rusettiin pyntättynä naapurintyttöjen kanssa tai kuinka kolmipyörällä ajaminen hävetti isosiskon pyyhältäessä oikealla pyörällä. Tai nuoruuden uhmaa ja naurua? Tai oman lapsen hassuja pukuleikkejä?
Rakastan vanhoja valokuvia – elämän kuvanauhaa.
Meillä oli isot juhlat, täytettiin tärkeitä vuosia. Minä olin juhlakalu ja sain kuvakoosteen elämästäni. Niin kipeän kaunista – katsoa elämäänsä, noin ovat vuoskymmenet vierineet. Haikeus kaiken ilon keskellä. Enkä voinut olla miettimättä, miten muistamme nämä juhlat vuosikymmenten päästä, ja ketkä meistä ovat paikalla muistamassa; miltä tämä elämä näyttää silloin.
Karusellissa 
Jätä kommentti